Historiaa

 

Sanat ”gootti” ja ”goottilainen” ovat aikojen saatossa saaneet ympärilleen monta, täysin erilaista käsitettä; Sitä käytetään Germaanisesta kansasta, gooteista, jotka kukistivat Rooman imperiumin, mistä lähtikin liikkeelle uusi merkitys sanalle ”gootti”; sivistymätön ihminen, barbaari. Termiä käytetään myös Länsi-Eurooppalaisesta arkkitehtuurikulttuurista, joka oli erittäin suosittua 1100-1500-luvuilla). Termiä käytetään myös kauhukirjallisuudesta ja –novelleista. (Goottilaisten vaateiden ja musiikin historiaa löytyy tarkemmin niistä kertovissa osioissa.)

 

Goottien historiallisesta alkuperästä ei olla täysin varmoja, mutta luultavimmin he olivat kotoisin Skandinaviasta ja he alkoivat levittäytyä eteläiseen Eurooppaan n. 150 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Gootit vaelsivat pitkin Eurooppaa soturikuninkaittensa johdolla, etsien hyvää kaski- ja riistamaata, samalla käyden kauppaa Roomalaisten kanssa vaihtaen turkiksia ja meripihkaa kankaisiin ja metalliesineisiin. Paikoin he olivat jääneet asumaan Rooman imperiumin rajojen sisälle ja roomalaistuneet. Tieto Rooman rikkauksista oli lisännyt germaanien vaellushalua ja toiveita päästä niihin käsiksi.

Noin 200-luvulla jKr. jakautuivat kahteen eri pääryhmään: visigootteihin(länsigootit) ja ostrogootteihin(itägootit). Alkujaan itägootit asuivat Mustanmeren pohjoispuolella, josta he joutuivat pakenemaan hunnien hyökkäyksiä Krimin niemimaalle, itäisen Rooman alueelle, jonne he perustivat uuden valtionsa. Myöhemmin itägootteja vaelteli Italiaan asti.

Länsigootit asuivat itägoottien naapureina Mustanmeren länsipuolella. Myös he joutuivat hunnien hyökkäyksien kohteeksi, mutta osa pääsi karkuun Tonavan yli itäisen Rooman alueelle. Balkanin niemimaalla he puolestaan alistivat väestöä sekä ryöstivät ja tuhosivat aluetta. Myöhemmin länsigootteja kulki Italiaan soturikuninkaan Alarikin johdolla. Alarik valtasi Rooman, ja kolmen päivän ajan sotilaat ryöstivät sen aarteita mukaansa ja tuhosivat melkein kaupungin. Länsigoottien matka jatkui edelleen Galliaan ja Espanjaan, jonne he perustivat valtion.

Gootit saivat mainetta myös oman aikansa ”herrarotuna”. Muinaisessa Skandinaviassa termiä gotar käytettiin kunniatittelinä sankareille. Vielä tänäkin päivänä Espanjan aatelistoon viitataan termillä gotos (”gootit”). Mutta ajan kuluessa osa salaisesta goottilaisesta traditiosta sulautui Euroopan eri kansojen vakiintuneisiin traditioihin.

Neljä tai viisi vuosisataa heidän virallisen ”katoamisestaan” Pohjois-Euroopassa syntyi goottien hengen muistoksi estetiikka, jota myöhemmän ajan taidehistorioitsijat alkoivat kutsua ”goottilaiseksi”. Silloin goottilaiset heimot olivat unohtuneet ja sanat tarkoitti ainoastaan goottilaista arkkitehtuuri tyyliä ja goottilaista taidetta.

1100-luvulta alkoi aivan uudenlainen rakennustyyli ja ensimmäisen goottilaistyylisen kirkon rakennustyöt aloitettiin 1137. Kirkko kuului Saint-Denisin luostarille.

Tyyliä pidettiin hyvin mauttomana, korkeine torneineen, ohuine seinineen ja aina vain ylemmäs ja ylemmäs kohoavien holvikaariensa kanssa. Historioitsijat alkoivat kutsua tyyliä goottilaiseksi osoittaakseen sen tyylittömyyden. Nimi jäi kuitenkin voimaan ja on käytössä edelleen. Tunnetuin kaikista goottilaistyylisistä kirkoista lienee Notre Damen katedraali Pariisissa.

Myös kirjallisuus tuntee termin ”goottilainen”. Goottilaiseksi luokiteltu kirjallisuus on hyvin usein 1800-luvun kauhuromantiikkakirjallisuutta. Goottilaiseksi sitä on alettu nimittää, koska siitä löytyi tiettyä keskiaikaista romantiikkaa ja pahoilla voimilla pelottelua ja tapahtumat sijoittuivat hyvin pitkälti ”goottilaisiin maisemiin”. Mitä tulee goottilaiseen populaarikulttuuriin niin selkeimmin se nykymuodossaan voitaisiin määritellä 1800-luvun kauhukulttuurin perilliseksi. Tunnetuimpia kirjailijoita ovat esim. Edgar Allan Poe, Mary Shelley, Bram Stoker.

Viimeisten viidentoista tai kahdenkymmenen vuoden aikana on meidän länsimainen, eurooppalainen kulttuurimme (mukaan lukien ko. kulttuurin ”siirtokunnat” Pohjois-Amerikassa ja Australiassa) todistanut esteettisen ”goottilaisen kulttuurin” elpymistä. Tämän goottilaisuuden hengen elpyminen, tai uudelleenilmentyminen, seuraa monessa suhteessa kaikkien aiempien ilmentymisten pääpiirteitä.

Vuosina 1979-1983 punkista alkoi irtautua uusi synkempi musiikkityyli. Myöhemmin punk kuoli ja goottilaisuudesta kehittyi oma alakulttuurinsa. Punk-tyylisesti hiukset ja vaatteet muuttuivat hillitymmiksi ja siistimmiksi ja jäljelle jäi vain punkin sisin olemus, ”yhteiskunnan kieltäminen”, tosin sekin hillitympänä. Joillekin ihmisille musiikista alkoi muodostua elämäntapa ja he toivat harrastuksensa ja kiinnostuksen kohteensa mukanaan ja niin alakulttuuri alkoi muodostua. Ja se ottikin itselleen nimen Goottilaisuus. NME:n (New Musical Express) ja Sounds:in sanotaan ottaneen termin käyttöönsä Siouxsie Sioux:lta, joka käytti sitä kuvaillessaan bändinsä uutta tyyliä.

Elokuvat, niin kuin The Crow, ja bändit, kuten Bauhaus, ’auttoivat’ goottien imagon kehityksessä, gootit leimattiin synkiksi ja masentuneiksi, ja jopa pahoiksi ihmisiksi. Mitä enemmän ’synkkiä’ elokuvia kuvattiin, sitä suuremmaksi alakulttuuri kasvoi.

Nykyisin goottibändejä on enemmän kuin koskaan. Goottilaisuus on myös muuttunut 1980-luvun ilmiöstä 1990 ja 2000-lukujen mukaiseksi elämäntyyliksi monille ihmisille. Toisin kuin punk-kulttuuri, josta goottilaisuus sai alkunsa, on goottiskenessä mukana myös vanhempia ihmisiä, jotka ovat jo siirtyneet toiselta vuosiymmänenneltään kolmannelle.